torstai 27. helmikuuta 2014

Hitaasti hyvä tulee

Hups hups, olemme edenneet cossiemme teossa hiljakseen.
Niin hiljakseen, ettei siitä oikein kunnon päivitystä ole saanut kasattua kasaan. 

Saattekin päivänne iloksi pällistellä naamaani.
Sekä uutta (en ehtinyt aikaisemmin siitä kirjoittaa) PERUUKKIA Sherylille. Se on ihana, söisin sen jos voisin. Nyt täytyy vaan koettaa saada Zkitsu leikkaamaan siihen otsahiukset, sillä itse olen vain niin surkea siinä hommassa. Kyllä, en ole kampaaja.
oli jännää meikata pitkästä aikaa
photo: http://www.ebay.com/usr/wigfashion
Clalaclan ja Kiriya etenevät edelleen, olen tehnyt aika paljon Clalaclanin hameita, joten nyt täytyy vaan pistää uutta vauhtia hommaan (ostin myös uuden ratkojan).

Ja COSVISIONiin meno on edelleen auki, sillä kyyditys on vielä auki.
Mutta pidetään peukut ylhäällä!

- Jäärä

lauantai 8. helmikuuta 2014

Herutusprinsessa ja Soulbleidaaja: WIP osa 1.

Nyt siis luvassa ensimmäinen monista WIP postauksistamme. Olemme olleet hieman kiireisiä, (ja suunnitelmallisempia) cossiemme teossa, mutta olemme päässeet ihan hyvään vauhtiin. Se nyt on tietenkin suhteellinen käsite...

tällaisten kassien kanssa palasimme Biltemasta.
Clalaclan: Kilpi

Eli minä(Jäärä) aloin vääntämään Clalaclanin kilpeä ostamastamme treenimatosta. En ole koskaan tehnyt kilpeä, Joten jouduin kysymään Zkitsulta apua aina välillä.
Koko homma alkoi siitä, että luonnostelin sen paperille.


Sen jälkeen leikkasin sen irti ja taivutin sen tekemällä viiltoja maton toiselle puolelle ja kuumaliimaamalla. Nyt se on tuossa vaiheessa. Se on ihan jees, vaikka jotkin kohdat törröttävät liikaa. Täytyy koettaa korjata ne. 

Clalaclan: Hame

Hame on edelleen vaiheessa, olen ommellut siihen tyllihameen (joka kaipaa lisää tylliä). Olen lisäksi ommellut kaksi isointa hametta, joskin toista pitää vielä korjata. Kun ompelee saumoja sen 11m. niin alkaa hieman tympimään. Olen myös ommellut kaikista alimman hameen, jota en aio tehdä kokonaisena, koska siitä näkyy vain reunat. Teen sen valereunana ja kiinnitän sen tyllin reunaan. Close enought.


 Kiriya: Käsiarmorit
 Zkitsu:
Päätin aloittaa Kiriyan tekemisen käsiarmoreista kun sitä treenimattoa tuli kerta ostettua. En ollut ennen tehnyt näin paksusta materiaalista armoreita, joten turhauduin aluksi hieman. (anteeksi Jäärä :3 ) Kyllä niistä kuitenkin lopulta tuli jonkinlaiset pökäleet

leikkaamista...

palat ennen taivutuksia
"kyllä ne käteen sopivat"

Molemmat armorit ennen yksityiskohtien lisäämistä

Reunat tein softiksesta. Näiden pintaa täytyy vielä tasoittaa, varmaan gessoa perään

Tästä taas näette että Jäärä on saanut paljon enemmän aikaan kuin minä ;) Mutta seuraavassa päivityksessä saatte nähdä kuvia ainakin Kiriyan miekan teosta. Kerkesin sitä jo tänään hieman aloittaa ja ostin itselleni uuden lelunkin sen työstämistä varten. Jännän äärellä ollaan siis ensi kerralla...

Until next time!